Pidän kippareista ja uimarieläimistä

Komponentit olivat seuraavat: ruskeat vakosamettihousut, kiire, sukulaispoika, 4, sekä minä, vieraalla alalla. Ongelmana oli pojan ja housujen yhdistäminen, sillä poika kipitteli karkuun sitä mukaan kun housut ja minä lähestyimme häntä. Päätin tehdä ratkaisevan liikkeen ja avasin suuni sen kummempia miettimättä. Poika pysähtyi, alkoi hymyillä kiinnostuneena ja astui housuihinsa vapaaehtoisesti, kuunnellen laulua pienestä ankanpoikasesta.

Pieni ankanpoikanen kertoo traagisista tapahtumista eräällä lummelammella. Lumpeenlehteä rouskuttelemaan kerääntyy joukko iloisia uimarieläimiä, jotka käärme pääsee yllättämään. Ankanpoikanen ja sammakko polskuttavat pakoon, mutta vesikirppu joutuu käärmeen kitaan. Laulu loppuu kohtaukseen, jossa mutusteltu lumpeenlehti kelluu yksin matalassa vedessä.

En ehkä aina pitänyt kappaleesta. Minusta tuntuu, että pienenä saatoin jopa vältellä sitä. Kun kasvoin hieman isommaksi ja tutustuin muuallakin elämän raadollisuuteen, kappaleesta tuli suosikkejani - siihen asti, kun lastenlaulusta saattoi vielä pitää. (Housuepisodin jälkeen muistin jopa, että olin kyhännyt yhdessä lapsuudentoverini kanssa kappaleeseen uudet sanat. Ne kertoivat Mika Myllylästä ja Jari Isometsästä.) Nyt, itsetunnon eheydyttyä, se on jälleen kärkisijoilla.

Alkuperäinen Barrowsin ja Zaritzkyn kappale on tosin melko pliisu. Mutta se versio, jona olen itse oppinut tuntemaan laulun, on yliveto. Kyseessä on Metro-tyttöjen ja Kipparikvartetin kaikin puolin nerokas esitys. Se, mikä alkuperäisessä kappaleessa on tautologista ja uuvuttavaa, soi Olavi Virran ja kumppaneiden versiossa moniäänisenä ja monipuolisena. Ymmärtääkseni alkuperäiseen versioon ei myöskään kuulu viimeisen säkeistön mollisointia, joka on lohduton mutta ehdottomasti luonnollinen. Barrowsin ja Zaritzkyn luritus kuulostaa suorastaan mielipuolisen yksitoikkoiselta ottaen huomioon sanoitusten onnettomuuden.

Yksinkertaisuudesta huolimatta nostan hattua sanoittajalle. Hyvä se on lapsenkin ymmärtää, ettei onneaan kannata liiaksi kuuluttaa. Tulee vielä joku ja vie tikkarin.

Pieni ankanpoikanen oli vuonna 1952, vuosi ilmestymisensä jälkeen, Suomen myydyin äänilevy. Se selittänee sen, että äitini ei enää lapsuudessani kestänyt kuunnella kappaletta. Iloinen uimari päätyi myös Valittujen Palojen vinyylilevykokoelmaan 99 muun lastenlaulun kera. Siltä minäkin opin sen raidallisissa vaippakalsareissani tuntemaan. Osa kokoelman lauluista kuulostaa näin myöhemmin vaivaannuttavalta, mutta joukkoon mahtuu myös loistavia teoksia. Ankanpoikasen lisäksi sellainen on norjalaisen Thorbjørn Egnerin Hottentottilaulu, jota ei valitettavasti nykyään juuri kuule, kuten ei hottentotti-nimitystäkään.

Loppukevennykseksi kerron vielä Kipparikvartetin kunniaksi Kauko Käyhkö -vitsin, jolle äitini nauroi keuhkot kovilla reilut kymmenen vuotta sitten iltapalapöydässä.

Kauko Käyhkö meni kauppaan ja kysyi, oliko kauppiaalla myynnissä maksaa. Kauppias vastasi: "No ei ole, mutta käykö keuhko?"

Julkinen nalkutus lajittelematta jättämisestä

Tiedätkö mikä on muovipussi, jonka sisällä on tyhjä muropakkaus, vanhat paristot, kesken jäänyt halpa ja huono hiuskiinne, ruoantähteitä sekä särkyneen juomalasin palaset? Se on jätecocktail, ja se maistuu pahalta. Yäk. Älä koske!

Reaktio lienee yleinen. Silti näitä cocktaileja tehdään, lähinnä piittaamattomuudesta huolelliseen jätteidenkäsittelyyn. Nykyään ei nimittäin ole perusteltua puolustella drinkkiään lajittelun vaikeudella.

Väitän, että jätteiden lajitteleminen on huomattavasti helpompaa kuin tupakoinnin lopettaminen tai painon pudottaminen. En ollenkaan vähättele sitä riemua, jonka revin harmaiden keuhkorakkuloiden ja pinkeään ihokuoreen pakatun rasvasolukon vähenemisestä, mutta niille uhrattaneen yleisesti huomattavasti enemmän ajatuksia, vaivaa, aikaa, ja rahaa kuin yksinkertaiselle lajittelulle. Vai oletko kuullut ystävästä, joka on masentunut, koska ei tänäkään kesänä saanut hankittua juhannukseksi biojäteastiaa?

Ja nyt leipäläpi kiinni. Teollisuusjätteet, niihin pitäisi puuttua! - No tietysti. Mutta samalla voi aloittaa lähipiiristään, lajitella ja naputtaa. Suureksi osaksi on kysymys mielipideilmapiiristä. Kaikkihan tietävät, että jätteiden lajitteleminen on hyvä asia, mutta niin kauan kuin metallirojua eksyy kaatopaikalle, aion sanoa kantani myös ääneen, olla rasittava ja taivastella jätecocktailin sekoittelijoita. Toivottavasti kohta ei vain kehdata olla lajittelematta. Kun lajittelu on kuluttajalle itsestäänselvyys, on isonkin yritysjohtajan vaikeaa kihvelöidä tomua maton alle.

Keväällä luin ihmisistä, jotka olivat haksahtaneet laihdutusjekkuun, jossa ihmiskehon rasva imettiin pois kantapään kautta (ja kyllä, tämän saattoi mainoksen mukaan tehdä aivan itse kotona) ilman, että käyttäjän täytyi muuttaa syömä- tai liikuntatottumuksiaan. Tupakasta eroon tahtovat koettavat hypnoosia, kun muut konstit eivät tehoa. Miksei jätteiden lajitteleminen voisi olla yhtä raivokkaasti tavoiteltavaa? Siksikö, ettei se näy meissä itsessämme päällepäin tai vaikuta terveyteemme?

Laitetaan se näkymään. Minä ainakin hymyilen sitä leveämmin, mitä pahemmalta bioastiani haisee. Terveysvaikutukset ovat silminnähtävät.

Tarina tiedon lähteiltä

Oppia ikä kaikki, sanotaan. Miksikäs ei, olivathan niin kaunista musiikkia korvilleni nuo sanat, että aloin käyttää niitä yhä useammin: "Minä tiedän." Ja mitä enemmän tiesin, sitä enemmän halusin tietää. Käännyin kirjan puoleen ja antauduin sivistettäväksi. Tiedon pulppuavilla lähteillä kylvetin jalkojani ja nautin virrasta.

Minä tiesin. Oli kuitenkin olemassa pieniä asioita, joita harvemmin löytytyi kirjoista. Yhteiskunta näytti luottavan siihen, että on olemassa kasvattajia, jotka opastaisivat myös tyhmimmät - ne, jotka eivät itse hoksanneet - hyvän tiedon äärelle. Hyvänen aika! Kavahdin ja nostin veden rypyttämät jalkani vedestä. Luoja varjele meitä sellaisilta tilanteilta, joissa tieto ei välity!

Istahdin puun alle ja aloin pohtia ongelmaa. Olisiko minun uhrattava itseni tiedolle, omistauduttava lähdeveden laskijaksi? Tulisiko kaiken varalta kirjata yksien kansien sisälle tietoa, joka on yleisesti tunnettua mutta vielä kirjoittamatta?

Yhtäkkiä ajatukseni keskeytti kurnuttava nauru. Lähteen pientareella istui iso ja ruma rupisammakko. Se hytkyi äänekkään naurunsa voimasta eikä kyennyt lausumaan väliin sanan puolikastakaan. Niljakkaalla räpylällään se osoitti keskivartaloani. Röyhkeä konna, ajattelin. Minä tiesin. Jos olinkin läikyttänyt jokusen tipan vettä rinnuksilleni, olin silti siistimpi kuin se raparäpylä. Laskin katseeni mahani seutuville ja säpsähdin.

Voi napaani! Se oli kauttaaltaan tumman lian vuoraama. Kylvetettyssä ulkomuodossani oli likaläiskä, johon yksin lähdevesi ei ollut purrut. Rupikonna ei kyennyt hillitsemään itseään vaan kellahti naurunsa voimasta läiskähtäen lähteeseen. Nousin ja otin häpeissäni jalat alleni.

Sinä päivänä todellisuus iski minuun päähän putoavan omenan lailla. Kasvattajani oli unohtanut opettaa minua pesemään navan. Miten paljon tällaisia aukkoja tietämyksestäni tulisin vielä löytämään? Tein kartoittavaa tutkimusta, jonka tuloksena löysin lukuisia kohtalotovereita. Eräälle ystävälle valkeni vasta myöhemmällä iällä, että silmät kannattaa laittaa kiinni unta odotellessa. Armas sisareni joutui muinoin vaikeaan tilanteeseen, kun edessä olivat kaupunkireissu ja kauppakeskuksen liukuportaat. Ja tiesittehän, että niistäminen on helpompaa yhdestä sieraimesta kerrallaan?

Sittemmin olen käväissyt tiedon lähteillä nöyrin mielin, hieman vain napaani vettä pirskottaen.

Suoraa lähetystä

Talossamme, joka voittaisi äänieristyksen maailmanmestaruuden koska tahansa, pysyy mainiosti perillä naapureiden elämästä. Kuuluvuus on hyvä ja eri taajuuksilla toimivat asukkaat lähettävät varsin monipuolista ohjelmaa. Kun vielä lähetys on suora, kuulijalla ei pitäisi olla mitään valittamista.

Kanava 1 on alkanut välittää pelkkää lastenohjelmaa muutama kuukausi sitten. Laulua, toistavaa lapsille suunnattua äänivallia ja totuuspohjaista dokumenttia välittyy aamusta iltaan. Aivan selvää ei ole kuka on pääosassa, sillä hänen nimensä lausutaan useimmiten voimakkaasti lässyttäen. Kanava on silti hyvin ihmisystävällinen ja lämminhenkinen. Taustakuuntelemiseksi tenttiinluvulle sitä en suosittele, ja positiivisuudellaan se aiheuttaa toisinaan vahvoja aggressioita. Tällöin on hyvä siirtyä (ja nyt tarkoitan nimenomaan siirtyä fyysisesti, vaihtaa huonetta) Kanavalle 2.

Kanava 2 tarjoaa vahvaa parisuhdedraamaa vuorokauden ympäri. Suosituimmat lähetysajat ovat myöhäisaamupäivä ja ilta. Toisinaan lähetetään välipalaksi myös ruokaohjelmia. Kanava esittää realistisesti parisuhteen valoisat ja pimeät puolet; tapaukset, joita muistellaan keinutuolissa vanhuuden päivinä, ja hetket, jotka mielellään unohtaisi ikiajoiksi. Voimakkaiden kohtausten takia kanavaa ei suositella alle 15-vuotiaille.

Entä Kanava 3? Olen ehkä jäävi kuvaamaan sen tuottamaa sisältöä, mutta tuskin liikun kaukana totuudesta jos väitän sen keskittyvän komediaan. Henkilöhahmot ovat liikuttavan huvittavia ja heidän elämänkohtalonsa välillä jopa surkuhupaisia. Nauruterapiaa lähetetään kausiluontoisesti, kiivaita debatteja säännöllisemmin. Kanavan vahvuudeksi mainitsisin inhimilliset lähetysajat ja ohjelmasisällön niukkuuden.

Onhan tässä aparaatissa tietysti joitain huonojakin puolia. Vaimennusnäppäin on rikki ja äänenvoimakkuudensäädinkin jumittunut. Joskus kaksi kanavaa kuuluu päällekkäin. Toisinaan kaipaisi myös laadukkaampaa ohjelmaa, mutta olen vähän laiska antamaan palautetta.