Sydämettömyyden puolesta

Olen jo jonkin aikaa ärsyyntynyt sydämestä. En aikoihin ole oikein pitänyt siitä.

Kiitos ja anteeksi niille, joilta olen saanut sydämiä koruissa, koristeissa tai korteissa. Minulle sydän edustaa suurta tunnetta ja hempeyttä, joista kumpaakaan en oikein koe omakseni. Silmissäni sydän on kulunut ja käytetty, ei kovin yksilöllinen.

Asian ei pitänyt muodostua ongelmaksi. Jättäisin vain sydämet raapustamatta ja herttakuosit kauppaan.

Sitten teknologia kehittyi ja symboli heitettiin tekstin sekaan. Hymiöillä ei voinutkaan ilmaista aivan kaikkea, mutta nyt on lempeä muille jakaa. Provinssi ♥. Muffinssit ♥. Rakkaan kanssa ♥.

Ja yhtäkkiä sydämiä on kaikkialla. Kuka rakastaa Lontoota, kuka Roomaa. Voice ♥ musiikkia. Lause näyttää hassulta suomen sijamuodolla, mutta voittaa helposti Valion kaksikielisen yrityksen I ♥ Laktoositon. Teemat ja yhteistyökuviotkin merkitään sydämin. Image ♥ messut. Pingisklubi ♥ Ilosaarirock. Viime kuussa taivuin ostamaan Converse ♥ Marimekot. Olen ärsyyntynyt sydämistä niin, että sain Ruotsin-tuliaiseni muovikassissa, jossa luki I ♥ Tax free.

Pitkälle on tultu siitä, kun Milton Glaser suunnitteli jotain omaperäistä, I love New York -logon.

Sydän on kokenut samanlaisen inflaation kuin ihana. Jos kaiken kivan ja mukavan perään merkitään sydän, onko äärimmäisen tärkeän perään laitettava kolme - aivan älyttömän ihana? Mikä asia on sydämen arvoinen, mikä kolmen? Mikä jää ilman?

Tai ehkä olen vain katkera muija.

Sain hiljattain lahjaksi Marilyn Mansonin Eat me, drink me -albumin ja sydämenmuotoiset aurinkolasit. Miltei toivon - tavallaan todella paljon - että osaisin itsekin käyttää sydäntä.

Tartu hetkeksi

Teini-ikäinen lapsuudenystäväni sanoi kerran, että myös paskat päivät ovat elämää, joka kuluu. Jalkani jatkoivat kuumalla maantiellä, mutta minä lamaannuin ajatuksen edessä. Nämä päivät, joiden olin vain antanut kulua... Halusin juosta lenkkarit pois jalastani ja tehdä jotain, mitä olin aina halunnut tehdä.

Carpe diem on kulunut kehotus elää tätä hetkeä tulevaisuuden sijaan. Miksi kasata iloa tulevaisuuteen eikä elää sitä nyt, miksi murehtia tulevasta eikä nauttia tästä hetkestä? 

Sen jälkeen, kun tiedostin osaavani nauttia vaivattomista hetkistä, ilmaisusta on tullut lähinnä oikeutus hankalammille, tulevaisuuteen vaikuttaville hetkille. Älä aina mieti liikaa, elä nyt! ajattelen. Onhan ikävä ajatus, että tulevaisuus ja sen murehtiminen pilaisivat hyvät hetket.

Mutta entä jos hyvät hetket pilaavat tulevaisuuden? Kyllä minäkin haluaisin heittäytyä, olla sellainen helppo ja huoleton liberaali, joka ei pilaa hetkiään murehtimalla. Mutta sitten istun töissä, uupuneet silmäni eivät malta tarkentaa, tai häpeän sateessa bussipysäkillä, tai itken ääneti kalliolla kaupungin yllä ja mietin miksi tein itselleni näin.

Jouhellinen ystäväni sanoo nauttivansa hyvien tunteiden lisäksi myös heikommista. Siksi hän kai osaa tarttua hetkeen, uskaltaa aiheuttaa itselleen myös murheita. Pitkä ystäväni sanoo, että hänellä on kyky myöntää ikävä fakta ja pitää se sellaisena, murehtia sitten kun on sen aika.

Minun hetkiini tosi tarttuu ennen kuin itse ehdin, se puristaa ne ryttyisiksi. Onko hetkiä sellaisenaan? Nehän kaikki liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat siihen, mistä tulevaisuus on tehty.