Kulttuurissamme on tapana ihannoida nuoruutta ja peittellä ikääntymisen merkkejä. Miksi taistella vastaan silloin, kun kasvomme kukkivat nuoruutta?
Epätasaisin naama olisi kaunein. Mustapäät olisivat yhtä ihailtuja kuin rypytön iho, ja valkoisten talifinnien toivottaisiin kestävän vielä lauantai-iltaan asti. Kunnon röpelön rinnalla posliininsileät posket näyttäisivät alastomilta. Näppylättömät syytäisivät rahansa tekofinneihin, joita saisi kaupasta tekoripsien vierestä kolmella ärhäkkyysasteella eri ihonväreihin sovitettuina. Finnejä huollettaisiin samalla tavalla kuin kynsiä viilataan ja kulmia muotoillaan. Paiseet saattaisivat nipistää, mutta se ei olisi alkuunkaan ensimmäinen kipu, jota ihmiset olisivat valmiita kestämään kauneuden vuoksi.
Kun näppylät vanhemmiten vähenisivät, kauneudesta olisi jäljellä enää muisto ja muutama kraateri. Innokkaimmat kauneuden tavoittelijat kääntyisivät silloin klinikkojen puoleen ja rakennuttaisivat suurella rahalla muutaman silikonipaiseen.
Innostustani jarruttaa hieman se fakta, että finni on tukkeutunut, jopa tulehtunut ihohuokonen. Toisaalta, ovat rinnatkin osittain rasvaa. Olisihan ihanaa, jos aknea ei enää tarvitsisi hävetä. Maailma olisi paljon parempi paikka.
