On hengitettävä

Istun pöytäni ääressä huopaan kääriytyneenä. Räntäsateen läpi huomasin, että ikkunat, joihin olen monena päivänä tuijottanut, kuuluvat hammashoitolalle. Ymmärsin sen, kun huomasin sisällä samanlaiset varusteet ja kaljun kuin omalla hammaslääkärilläni oli. Viisaudenhampaani tekee tietään niin, että joudun välillä irvistämään.

Ajattelen ystäviäni ja sitä, miten monia ihmisiä tapaamme ja miten monia heistä tulkitsemme ja ymmärrämme väärin.

On olemassa eleitä ja käyttäytymistä, epäsuoraa palautetta, josta pitäisi ymmärtää tehdä johtopäätöksiä. Miten voimme tulkita sitä oikein, kun sanojakin on joskus hankalaa ymmärtää? Innoissamme kaadamme kahvia emmekä huomaa, että toisten mitta tulee täyteen nopeammin. Kahvi polttaa, he suuttuvat ja lähtevät pois. Kahvikupit ovat niin pieniä... Tuletko takaisin, jos ensi kerralla laitan teetä?

On ihmisiä, jotka ovat hyviä antamaan hyviä ensivaikutelmia. Osaavat puhua sujuvasti, kysyä oikeita asioita ja kommentoida kaikkea. Kun olen päässyt eteiseen ja viihdyn, haluaisin ostaa koko talon ja heti sittenkin, vaikka todellisuudessa porstuan perusteella kokonaisuudesta ei voi sanoa yhtään mitään varmaa.

Huoleton ystäväni murjaisi kerran: "Kasvattakaa ihmiset joku kuori." Kun pienenä telmin ja riitelin siskon kanssa, äidillä oli tapana sanoa: "Ei tupata jos ei tykätä." Se on ollut parhaita neuvoja elämässäni, ehkä minun kuoreni. Mutta jos kaikki ajattelisivat niin, maailmassa olisi varmasti monta pariskuntaa vähemmän. On hengitettävä, että henki voisi salpautua.

Kaikki eivät ole kovia simpukoita. Kun tarpeeksi monta kertaa saa turpaansa, kasvot muuttuvat. Tuleeko niistä sitten ymmärtäväiset vai mustelmaiset?

Mietin näitä sateisina päivinä, jolloin hauaisin mennä jonnekin asumaan. Mutta en minne tahansa. En siihen taloon, jota vähän katselin, sillä siinä talossa seinillä ei ollut korvia ollenkaan.

Identiteetti-insidentti

SGS. Stiftelsen Göteborgs Studentbostäder. Astuin sisään paikallistoimistoon ja kahden minuutin päästä ulos kolme tarraa taskussani. Yhdessä nimeni, toisessa myös, ja kolmannessa "Ej reklam". Hyvästi, G. Mauri, se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Nyt täällä asuu Marja.

Tarrojen lisäksi luin tänään huomisen luennolle Christian Lenemarkin artikkelin Författaren online. Se käsittelee sitä, miten kirjailijat käyttävät blogia välineenä identiteettinsä ja tavaramerkkinsä rakentamisessa. Aloin ajatella, niin kuin aina alan ajatella jotain muuta kuin tekstiä edessäni, omaa blogiani.

Nythän on niin, että olen saattanut antaa istestäni väärän kuvan. Olen ensimmäisenä yliopistosyksynäni juossut läpi kampusalueen ja huutanut siskoa saavuttaakseni hänet. Olen tanssinut yksin tyhjällä lattialla, ja aion tehdä sen suureleisesti vastakin, aina kun soittavat The Arkin Echo Chamberin. Kun nousin vaihtaribussiin Göteborg-Landvetterillä, huusin kovaan ääneen "HEJ!" - tervehdys johon kukaan ei vastannut, enkä usko että se johtui kielimuurista. Yritän sanoa, että kyllä minulla kai on itsevarmuutta, toisin kuin vastikään väitin.

Toisaalta ennen kuin astuin paikallistoimistoon, hiippailin roskapussin kanssa ympäri asuinaluetta jätetilaa etsien ja toivoin, että olisin näkymätön. Etenkin kun pussini oli läpinäkyvä ja sisälsi varmasti väärin lajiteltua materiaalia. Yritän sanoa, että jos identiteetti koostuu palasista ja on jatkuvassa muutoksessa, kuten nykyään sanovat, olen ja saan valita olevani juuri siinä suhteessa kuin haluan sekä itsevarma että epävarma.

Miten helpottava ajatus. Miten yksinkertainen voin olla, kun en ole aiemmin tietoisesti soveltanut sitä. Miksi tönin itseäni käyttäytymään niin kuin minun odotetaan käyttäytyvän? Joskus on toki pakko olla reipas, tunnollinen ja mitä muita adjektiiveja kirjoitinkaan työhakemukseen. Pakko olla rohkaiseva leirinjohtaja, kun vettä sataa viidettä päivää ja leiriläisiä alkaa kiristää jatkuva märän villasukan haju. Mutta toisina päivinä, varsinkin täällä missä tapaan paljon uusia ihmisiä, voin olla hiljaa ja vaikka ujostella, eikä kukaan kysy mikä minua vaivaa.

No. Minähän se eniten itseltäni odotan. Tönin itseäni olemaan sellainen kuin haluaisin. Kun en viihdy itseni kanssa, olen hiljaa tai tiuskin. Ja lopulta on ihan mukavaa, että joku kysyy, mikä minua oikein vaivaa.