Odotimme ratikkaa. Kurssikaverini sanoi: "Minä rakastan kirjoja. Kirjat, elokuvat, musiikki - minun elämäni." Ärsyynnyin.
Hän oli juuri tiivistänyt suuren asian kolmeen sanaan, mikä välttämättä kuulosti liian ehdottomalta toisaalta-ihmisen korvaan. Hänen elämänsä tuntui koostuvan asioista, joista osasta minkäkin nautin, mutta kun fakta oli muovattu moiseksi kliseeksi, olin valmis sanoutumaan irti koko ajatuksesta. Ja sitten mietin, miksi itse en nauttinut niistä asioista enemmän. Kyllä, olin kateellinen ja katkera, lisäksi hapan, koska toinen puhui taukoamatta.
Ratikan ehdittyä Korsvägenille olin jo heittäytynyt lähes murheelliseksi. Itsensä markkinoimiselta kuulostava tiivistys tuntui tarpeettomalta, mutta minua häiritsi, että en itse olisi tiennyt millä sanoilla olisin kuvannut elämääni. Täytyihän sen olla suuri puute ihmisessä?
Myöhemmin kysyin pitkältä ystävältäni, osaisiko hän sanoa kolmea sanaansa. Hän mietti, mutta ei liian kauaa. Sitten hän sanoi kaksi kolmesta: rakkaus, hauskuus. No. Epäreilua. Eihän kukaan voisi sanoa parempaa sanaa kuin rakkaus. Sehän on ollut yksi kolmesta jo vuosituhansia. Sen toivoisi olevan yksi kolmesta kaikkien kohdalla. (Vilkaisin omaa elämääni. Öh.) Hauskuus puolestaan kuulosti kadehdittavalta sekin. Miten innostunut pitkä ystäväni on kaikesta, miten hänen velvollisuutensakin tuntuvat olevan mielekkäitä.
Yritin hataraa sommitelmaa omaksi kolmikokseni. Ohimoillani pyöri joitain pyrkyreitä, toiset ohjasin suoraan pois kuulematta perusteluja. Yksi jonottajista oli harmonia. Kuuntelin sitä jonkin aikaa, vaikka se sanana kuulosti helppouskoisten sössötykseltä, johon en välttämättä halunnut profiloitua. Kyllä, pitkät aamut ja teekuppi, oikea musiikki iltahämärässä... juosten syöminen, huonosti jos ollenkaan luetut muistiinpanot, huoneeni kaoottinen tila. Niin varmaan, harmonia hylätään. Entä sanat? Tykkään niistä. Tykkäänkö tarpeeksi voidakseni valita ne yhdeksi kolmesta?
Ohjasin ulos pyrkyrin toisensa jälkeen. Mokomia ideaaleja, kyllähän sellaisia oli helppo heiteillä. Totuus oli toinen asia. Toisaalta - oliko asioiden tämänhetkisellä tilalla niin merkitystä, jos tiesi, mihin kolmeen sanaan pyrki? Oliko silloin olosuhteiden vanki vai epäonnistuja, joka ei koskaan päässyt tavoitteisiinsa?
Epäonnistuneen määrittely-yritykseni jälkeen haluaisin lopulta vetää henkselit yli ajatuksen, jonka mukaan vain tietyin ansioin voi sanoa elämänsä koostuvan mistä nyt ikinä haluaakin sanoa elämänsä koostuvan. Tärkeämpää lienee intohimoinen suhtautuminen.
Ja sitten rehellisesti. Ystävät! Elämäni koostuu tällä hetkellä kokemisesta, hämmennyksestä ja pakkomielteisestä analysoinnista.
