Kerrostaloni on viikonloppuhumalassa, sen yläpäässä heiluu. Pikkujouluja, rumputreenejä. Vuokratyhjiöni niiden keskellä makaa lamaantuneena ja kuuntelee.
Kulmia, joissa seinä ja katto kohtaavat, kohtia, joissa lattia nousee pystyyn. Ne musisoivat. Katon karheaa valkoista, joka nauraa puuskissa. Se on niin tyhjä. Vain kaksi kartiota siellä roikkumassa, niin kaukana toisistaan, että tuskin niistä on toisilleen valoiksi. "Anna mun soittaa!" Anna sen soittaa. Palovaroitin tekeytyy välinpitämättömäksi, mutta tiedän ettei se ole, sillä välillä se iskee silmää.
Hissi alas ja hissi ylös. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat suuressa kaikukopassa.
Katto katsoo, kuka sitä kuuntelee. Minä vuoteessani, nenä punaisena niistämisestä ja posket kaikesta kuumasta teestä, kasvoillani hassahtaneen hymy.
